Siirry suoraan sisältöön
Home » Blogi » Mikä on naisen normaali rasvaprosentti?

Mikä on naisen normaali rasvaprosentti?

  • tehnyt
Naisen normaali rasvaprosentti saadaan mittaamalla.

Naisen normaali rasvaprosentti on monien mielestä painoindeksiä parempi mittarina ylipainon arvioinnissa. Keho voikin näyttää hyvin erilaiselle rasvan osalta kahdella eri henkilöllä, vaikka heillä olisi grammalleen sama paino. On myös syytä tietää, että lihas painaa rasvaa enemmän. Miehillä ja naisilla on erilaiset rajat sille, mikä on normaali rasvaprosentti. Mikä on naisten normaali rasvaprosenttilukema ja mitä muuta se kertoo terveydestä?

Kuinka paljon on naisen normaali rasvaprosentti

Naisilla normaali rasvaprosentti keskimäärin on noin 25–33. Se on suurempi kuin miehillä, joilla se on 13–21. Ne ovat kuitenkin vain keskiarvoja. Normaali rasvaprosentti voi joissain tapauksissa olla naisilla jopa 35. Rasvaprosentin mittaukseen on olemassa eri keinoja. Tarkimmat tulokset saadaan röntgensäteilyyn perustuvalla DXA -mittauksella ja vedenalaispunnituksella. Esimerkiksi sähkön johtavuuteen perustuvaa bioimpedanssimittausta pidetään kuitenkin myös melko luotettavana mittarina.

Rasvaprosenttia pidetään erityisen luotettavana tapana ylipainon selvittämiseen, sillä lihaksikkaan ihmisen painoindeksi voi olla korkea, vaikka ylipainoa tai rasvaa ei liikaa olisikaan. Lihasprosentti voidaan mitata myös ja se voikin antaa rasvamittauksen lisäksi paljon tietoa laihduttajalle sekä lihasten kasvattajalle. Voitkin varata halutessasi helposti ajan kehonkoostumusmittaukseen vaikkapa tämän sivuston kautta.

Miksi rasvaprosentin mittaaminen kannattaa?

Rasvaprosentin mittaaminen kannattaa, jos haluaa selvittää liiallisen rasvan tai liian vähäisen rasvan määrää elimistössään. Liiallinen rasva eli ylipaino esimerkiksi altistaa monille sairauksille. Liian alhainen rasvaprosentti naisilla taas vaikuttaa estrogeenin tuotantoon ja voi aiheuttaa kuukautishäiriöitä. Alhainen estrogeenitaso taas saattaa lisätä osteoporoosin riskiä ja heikentää immuunipuolustusta.

Avainsanat:
Tämä sivusto käyttää evästeitä taatakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen